TAPAHTUMAN SÄÄNNÖT

TAPAHTUMAPAIKKA

Tapahtumapaikkana toimii jälleen Parolan lukio (Myllytie 33, Hattula). Sisäänpääsy tapahtuu Myllytien puolen päädystä. Lukiolla on tapahtumasalin lisäksi vessat, suihkutilat ja majoitustilat.

 

TAPAHTUMAN KULKU JA KÄYTTÄYMINEN

  • Osallistujan tulee hankkia henkilökohtainen lippu tapahtumaan verkkokaupastamme. (Alaikäisillä lisäksi huoltajan lupalappu).
  • Tapahtumaan voi saapua vain päiväsaikaan. Saapuminen alkaa perjantaina klo 18. Tapahtuma päättyy sunnuntaina klo 12.
  • Tapahtuman aikana ovella liikuttaessa näytetään ranneketta valvojalle. Tapahtuma on vain konepaikan hankkineille.
  • Yöaikaan alle 18-vuotiaat voivat poistua kotiin ainoastaan huoltajan kanssa ennaltasovitusti (ks. lupalappu).
  • Nukkumista varten on erikseen saapumisen yhteydessä aluettain nimetyt luokat. Muissa tiloissa nukkuminen on kiellettyä.
  • Tapahtuma on päihteetön. Koulun alueella tupakointi on kielletty.
  • Toisten kiusaaminen on ehdottomasti kielletty.
  • Tapahtumassa häiriöitä aiheuttava ja sääntöjä rikkova osallistuja voidaan poistaa tapahtumasta järjestäjien päätöksellä.
  • Mikäli osallistuja joudutaan poistamaan tapahtumasta, lippumaksua ei palauteta. Tarvittaessa häiriköivä osallistuja voidaan poistaa yöaikaan välittömästi ja oman konepaikkansa sisällön saa tulla hakemaan pois seuraavana aamuna.

 

TAPAHTUMASSA KIELLETYT AINEET JA ESINEET

  • Alkoholi ja huumausaineet
  • Muut muiden vahingoittamiseen soveltuvat esineet tai aineet
  • Omat kaiuttimet tai selkeästi muita häiritsevät valot
  • Omat kodin elektroniikkalaitteet, jääkaapit, mikrot ja muut

 

KONEPAIKKA

Konepaikkaan kuuluu tuoli, mutta voit halutessasi tuoda mukanasi omankin tuolin tai pehmusteita. Jokainen osallistuja vastaa itse oman konepaikkansa siisteydestä ja siivoamisesta. Tapahtuma-alueella on useita roskiksia, joten roskien siivous ei aiheuta suurta vaivaa. Kierrätettävät pullot ja tölkit voit palauttaa kierrätyspisteelle. Mikäli sinulta kaatuu juoma pöydälle tai vastaavaa sotkua, ilmoita asiasta heti Infoon, saat tarpeelliset siivousvälineet ja hoidetaan homma kuntoon. Tavaroidesi tulee mahtua omalle konepaikallesi. Voit säilyttää ulkovaatteitasi narikassa ja yöpymistavaroita nukkumistilassa.

 

SÄHKÖT JA VERKKOYHTEYS

  • Jokaiselle on varattu yksi pistoke, josta laitteidesi yhteenlaskettu keskiteho ei saa ylittää 350W
  • Muiden sähkölaitteiden kuin tietokoneen tai konsolin (ja näytön) liittäminen sähköverkkoon on kielletty
  • Kaikenlaisten omien patenttiviritysten tekeminen on ehdottomasti kielletty
  • Ethän kytke mitään sähkölaitteita mihinkään pistokkeisiin vaikka löytäisit niitä vapaana salista
  • Verkkoyhteyttä ei saa käyttää mihinkään lainvastaiseen, eikä kuormittaa torrenteilla, eikä muutenkaan puuhailla mitään maailmanvalloitusta

 

TAPAHTUMAN TALTIOINTI

Tapahtuman järjestäjät saavat video- ja valokuvata tapahtumassa ja käyttää tätä materiaalia Peliyhdistys ParoLAN ry:n markkinointiin ja viestintään. Mikäli et halua meidän käyttävän kuvia, joissa olet selvästi tunnistettavissa, ilmoita siitä sähköpostitse toimisto@parolan.fi. Jos otat tapahtumasta kuvia itse, muista kysyä lupa kuvien julkaisuun kuvissa näkyviltä.

 

RUOKAILUT

  • Tapahtumapaikalla on rajallisesti jääkaappitilaa osallistujille. Jos käytät jääkaappia, merkkaathan omat tavarasi. Tarjoamme lisäksi mikron yleiseen käyttöön omien ruokien lämmittämistä varten. Ethän tuo mukanasi mitään kodinkoneita.
  • Tarjoamme osallistujille kahvia, teetä ja hedelmiä.
  • Parolan keskustasta (500 m) löydät kauppoja ja ruokapaikkoja, joten koko viikonlopun eväitä ei tarvitse kerralla kantaa.
  • Yhteistyökumppanimme Kotipizza järjestää pizzakuljetuksia tapahtumaan, tee oma tilauksesi Infopisteellä olevaan listaan.
  • Vie roskat roskiksiin ja tyhjät pullot ja tölkit kierrätyspisteelle.

 

NUKKUMINEN

Lanit kestävät koko viikonlopun ja olemme havainneet parhaaksi strategiaksi nukkua välillä. Olemme varanneet nukkumista varten erilliset tilat, jotka varataan lipun ostamisen yhteydessä. Saapumisen yhteydessä saat tietää tarkemmin oman nukkumistilasi. Nukkumistilat ovat poissa käytöstä päiväsaikaan. Muissa tiloissa nukkuminen on kielletty!

Varaa mukaan oma makuualusta, makuupussi ja tyyny tai vastaava setti yöpymistä varten! Koululla majoittuvien tulee esittää riittävät varusteet saapumisen yhteydessä.

Rohkaisemme lähiseudulla asuvia nukkumaan kotona, oma sänky on paras.

 

PESEYTYMINEN

Rankka lanitus vaatii hikensä ja rakkokin on kokoajan täynnä. Salin viereisellä käytävällä sijaitsevat miesten ja naisten pukuhuoneet, joista löytyy myös invavessat. Pukuhuoneiden yhteydessä on lisäksi suihkutilat, joissa on mukava käydä virkistäytymässä viikonlopun aikana. Tavallisia vessoja löytyy salin ulkopuolelta.

 

TEKNIIKKA

Sähkö- ja verkkoyhteys ovat riippuvaisia operaattoreista. Järjestäjät eivät ota mitään vastuuta verkon toimivuudesta vikatilanteissa, mutta teemme luonnollisesti parhaamme saadaksemme yhteydet toimimaan läpi tapahtuman.

 

TURVALLISUUS

Tapahtuman aikana paikalla on aikuisia järjestäjiä pitämässä huolta osallistujien turvallisuudesta. Tapahtuma on suljettu – vain konepaikan ostaneet voivat osallistua.

Varkaustapauksia ilmenee harvemmin tällaisissa tapahtumissa, mutta kannattaa jättää silti arvokkaimmat jalokivet kotiin. Jokainen osallistuja on viime kädessä itse vastuussa omasta omaisuudestaan, tavaroistaan ja laitteistaan. Peliyhdistys ParoLAN ry ei vakuuta osallistujia tai heidän laitteistoaan.

 

USKALLA KYSYÄ

Kysy järjestäjiltä rohkeasti apua, löydät meidät helposti Infopisteeltä. Meillä on hyviä kokemuksia myös lanittajien välisestä neuvonnasta ja huolenpidosta, älä siis pelkää kysyä apua tai jutella toisille pelaajille. Tutustu rohkeasti toisiin ja nauti loistavasta laniseurasta!